maanantai 17. marraskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 47

Tällä viikolla jatketaan lukutavoitetta. Tälläkin viikolla aion lukea ainakin 200 sivua, eli 40 per päivä. Eiköhän se ole ihan sopiva määrä. Teen tällä viikolla myös Kulkurista ja Kynäkulkurista tehtäviä. Harjoittelen torstain uskonnon pieneen testiin, jotta se menisi mahdollisimman hyvin. Luultavasti myös tulen oppimaan jotain uutta alkuseurakuntaan ja kristinuskon leviämiseen liittyen, joten perjantaihin mennessä osaan kertoa aiheesta ainakin kolme uutta asiaa.

Tiistaina jatkamme viime viikolla aloitettua Afrikka-projektia. Äänitän ja valmistelen sitä mahdollisimman paljon, jotta torstaina olisi edes jotain arvioitavaa. Silloin pidämme jonkinlaisen itsearvioinnin keskeneräisistä töistä. Afrikka-teemamme ilmenee myös kivasta kuvistyöstä jota jatkamme perjantain kaksoistunnilla.

Matematiikassa opiskelemme lisää geometriaa. Hetken unohduksissa olleet kulmien nimet kerrattiin heti aluksi, joten nyt nekin hoituvat. Opin, mitä tarkoittaa ristikulma ja vieruskulma, sekä käyn laskemassa sumdogissa tai Sanomaprossa aiheeseen liittviä tehtäviä. Fysiikantunnilla opiskelemme vielä lämmön siirtymisestä ja mahdollisesti myös erilaisista aineista. Keskiviikkona pidämme viimeisen Yrityskylätunnin.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti