sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tavoitteet viikolle 19

Tällä viikolla aion erityisesti panostaa urakoihin ja niiden tekoon. Tavoite olisi harjoitella matematiikan- ja englanninkokeeseen. Lasken lisää prosenttilaskuja niin ettei mikään ole ainakaan kamalan epäselvää. Yritän myös miettiä sitä, mistä voisin tehdä alakoulun lopputyöni. Aihe on vielä hieman hakusessa, mutta eiköhän sekin selkene jossakin vaiheessa. Tiistaina lasken pöydät ala-asentoon niin ekaluokkalaiset pääsevät tutustumaan luokkaamme.

Muuten yritän tehdä kaikki kotitehtävät, tehdä töitä aktiivisesti, viitata paljon ja käyttäytyä hyvin. Yritän myös lukea paljon; ainakin 250 sivua, kuten oikeastaan joka viikko.

1 kommentti:

  1. Tällä viikolla teimme paljon urakoita ja kertasimme kokeisiin. Molemmat tällä viikolla olleet kokeet menivät hyvin. Fyken koe on vielä ensi tiistaina. Aloitin Kiian kanssa lopputyön. Teemme kirjaesittelyn Soturikissoista. Se on jo hyvässä vaiheessa ja kohta luultavasti valmis. Oikeastaan en tällä viikolla oppinut litään uutta, mutta aiemmin opitut asiat palautuivat paremmin mieleen esim. sähköstä.
    Laskin matikassa lisätehtäviä ja tein kaikki kotitehtävät. Luin myös kirjoja.

    VastaaPoista